maanantai 26. maaliskuuta 2012

Haaveet ovat unelmien ajatushappea.

Taiteilijana haaveilin vuosikausia perustavani yrityksen luomistyöni hedelmien jakamiseksi tasaisesti ympäri yhteistä paratiisiamme – alkuvuonna 2012 unelmani rikkoi haurastuneet rajansa ja kasvoi ihmisten silmien iloa kohottavaksi tuoteperheeksi!!

Missioni ja paras tuotteeni on "Surun ja tylsyyden poispyyhkiminen ihmisten arkipäivästä".. haluan tuottaa väripaletillani myönteistä mieltä ympäristöni keskelle, samaa taimistoa pyrin laajentamaan puhein ja teoin.

Positiivisen ilmapiirin luominen ja lisääminen on arvokkain ja halutuin asia ympärillämme – asenne auttaa kun sen on itse itselleen myönteiseksi valinnut ja parasta siinä on voimavarojen pitkä riittävyys, jopa jaettavaksikin!


Vilpittömästi taiteilija jAPEi – Tmi jartD gSm 0407098738

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Ihmisen ikävä


Ihmisen ikävään meistä herää eri tavoin moni kuka aamuin joku illoin toisten valvoessa elämän ruhjomaa todellisuutta usein ihmetellen vailla unen häivää!
Tuntevana ja aallokon lailla ailahtelevana luontokappaleena itsekin olen kuin lastu liidellen tuulien riepoteltavana sinne ja tänne - siltä joskus tuntuu, mutta onneksi vain harvoin vähän kerrallaan..Elämällä on hintansa ja riemulla kasvatettavat mahdollisuudet niin kauan kuin hengittäessämme olemme kykeneviä luomaan ajatuksista tekoja - paljon on omassa hallinnassamme, silloinkin kun kuljemme rutiinien viitoittamaa arkista polkuamme.
On siunattua ja ihmeellistä,jopa armollista herätä tai saada "herätys" tilaan jossa silmämme avautuvat havaitsemaan kaikki se rikkaus, mikä meihin ihmisiin on istutettu! Me olemme tärkeitä jokainen ja meidän on ymmärrettävä olla ylpeitä olematta korskeita ja loukkaavia. Itse haluan opetella kiittämään Jumalaa kaikesta saamastani opetuksesta ja huolenpidosta. Onnellisimmillaan olen perheeni arjen jakajana - nautin kun onnistun tuomaan hyvää mieltä lapselleni tai joskus jopa puolisolleni, parhaalle ystävälleni tässä elämässä! Iloitkaamme hyvyydestämme, siitä osasta itseämme joka saa muut pysymään lähellämme. Paras tapa  mielestäni nauttia siitä on pyrkiä auttamaan muita ihmisiä ympärillämme omista tekosyistämme piittaamatta. Parasta itsellemme on tarjota parasta toisillemme!
Kovasti tahtomalla ja alati yrittäen me onnistumme saamaan kiitollisuuden hymyä ympärillemme, aina hetkittäin - en tarkoita miellyttämistä, vaan miellyttävää toisen ihmisen huomioimista ja palvelemista. Ympäristön mielialan nostaminen sille kuuluvalle tasolle on jo kulttuuriteko - haluan pyrkiä siihen, mieluummin enemmän kuin vähemmän. En halua tavoitella itsekästä paremmuutta, vaan parempaa epäitsekkyyttä, itsestäni ja onnellisuudestani tinkimättä huolehtien! 

                                     jAPEi

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Arjen sankareita me ollaan kaikki.!!


Elämän onnellisuus rakentuu myönteisellä asenteella - pidän sitä ihmisen perustarpeena. Vapautta on valita positiivisuus aamun ensi haukotuksesta alkaen. Onnen avaimista tärkeimpiä ovat ehdottomasti myös värit ympärillämme - vapaus valita parhaat ja energiarikkaimmat on meidän jokaisen henkilökohtaista varallisuuttamme!
Aktivoi itsesi ja helpota arkisia paineitasi vaivattomasti ja nopeasti - etsi silmiisi monipuolinen taidekuvastoni joko "googlettamalla" brändejäni; jartD tai jAPEi .. paras tapa tutustua kuviini on hakeutua jartDn FACEBOOKsivulle -- et edes tarvitse omaa Facebookprofiilia kun haluat katsoa sieltä tuotteitani. Löydät sivuilta helposti yhteystietoni sekä edullista ja houkuttelevaa sisältöä kotiisi tai liiketiloihisi. Minulla on vuosikymmenten kokemus ihmisten parissa työskentelystä joten haasta minut,testaa taitoni asiakaspalvelijana - tiedän että minulla on "kasvunvaraa" ihmisenä ja ympäristöni ihmiset ovat takuulla parhaita kouluttajiani henkisen kasvun tielläni. Odotan Sinun pistävän minut lempeästi tai lujasti "hikoilemaan" tavoittelemani menestyksen saavuttamiseksi! Sinun hyvinvointisi on osa minun hyvinvointiani - haluan välittää oman persoonani likoon laittaen.

         Sincerely jAPEi